Konginkankaan hevosurheilukeskus

13.11.2017

Hevosurheilukeskuksen suunnitteluhanke on päättynyt ja suunnitelma on valmis. Parhaillaan haetaan rahoitusta suunnitelman toteuttamiseen. Hevosurheilukeskus on tarkoitus rakentaa pala palalta.

Meidän seuramme kannalta tärkeimmät ja kiireisimmät palaset ovat raviradan aidan rakentaminen sekä uudet tiejärjestelyt ja parkkipaikat, joiden avulla varikkoalue ja yleisöalue saataisiin erotettua toisistaan. Suunnitelmissa on myös muun muassa rata-alueen valaiseminen sekä hiittsuoran rakentaminen. Hiittisuora on suunnitelmassa sijoitettu Isojoen pohjoispuolelle.

Hankkeen päävastuun kantaa Konginkankaan Kyläyhdistys ry. Ala-Keiteleen Hevosystäväinseuralla ei ole hankkeessa taloudellista vastuuta.

Tietoa Konginkankaan hevosurheilukeskushankkeesta löytyy Konginkankaan kyläyhdistyksen sivuilta täältä. Siellä on mm. suunnitelma kokonaisuudessaan, havainnekuvia, videoita sekä raportti 15.10.2017 tehdystä opintomatkasta.